Tunteita herättävää päätöksentekoa

On kyllä todettava, että jos kaupunkilaisilla on ollut viime viikkoina usein tunteet pinnassa, niin ei ole päättäjäkään helpolla päässyt. Sekä kaupunginvaltuuston, että kaupunginhallituksen listoilla on ollut monia tunteita herättäviä ja erilaisia mielipiteitä kirvoittavia asioita päätettävänä.

Kaupunginhallituksen työskentelyssä on mielestäni näkynyt selvästi se, että noin puolet kaupunginhallituksen jäsenistä on uusia. Toisaalta käsiteltävänämme on ollut uuden valtuustokauden alussa monia asioita, joissa eri puolueiden kannat ovat ollet hyvinkin kaukana toisistaan. Mielestäni on kuitenkin vain positiivista, että kaupunginhallitus käy hyvinkin avointa keskustelua asioista ennen päätöksentekoa ja jättää tarvittaessa asiat pöydälle. Paljon huonompi vaihtoehto olisi tehdä päätöset pikaisesti nuijimalla, selvittämättä tarkoin asioiden taustoja ja eri vaihtoehtoja. Samalla olemme ehkä olleet antamassa kaupunkilaisille mahdollisuuden ilmaista kantojaan ennen päätöksentekoa.

Tänään valtuusto kävi pitkän keskustelun kokouksensa aluksi kyselytunnilla päivähoidon laadusta Helsingissä. Mielestäni meidän on kyettävä taantumankin aikana tarjoamaan perheelle erilaisia vaihtoehtoja ja huolehdittava päivähoidon laadusta. Kaupungin on myös työnantajapolitiikassaan siten, että olemme nyt ja jatkossakin houkutteleva työnantaja. Henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia omaan työhönsä on parannettava ja työhyvinvointia ja työssä jaksamista on tuettava eri keinoin.

Tämänpäiväisen valtuuston iso asia oli Hitas-järjestelmän jatkosta päättäminen. Hitas-järjestelmää on yritetty parannella ja kehittää niin kauan kuin muistan. Omassa puheenvuorossani totesinkin, että olemme valtuustosalissa lukuisia kertoja vääntäneet asiasta, mutta ongelmat eivät ole kadonneet. Uusiakin on kyllä tullut. Olisi ollut jo korkea aika löytää pysyvämpi ratkaisu.

Kaupunginhallituksessa olin apulaiskaupunginjohtaja Penttilän (sd) esityksen takana. Hävisimme kuitenkin ensimmäisen äänestyksen ja jouduin valitettavasti kannattamaan toisessa äänestyksessä sosiaalidemokraattien huonoa esitystä - esitystä jota ei kukaan lopulta valtuustossa kannattanut! On aika käsittämätöntä, että sosiaalidemokraateille ei valtuustossa kelvannut enää heidän oma esityksensäkään vaan heidän ryhmänsä puheenjohtaja esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi eri perusteilla.

En muista toista kertaa, milloin valtuustolla olisi ollut käsittelyssä kaksi eri palautusesitystä ja vastaesitys joka on sisällöltään yhteneväinen toisen palautusesityksen kanssa. Näin oli kuitenkin tänään. Valitettavasti hävisimme - hitasasukkaiden piina jatkuu.