Päivähoidosta

Helsingin sanomat julkaisi nettisivuillaan ilmeisesti huomiseen lehteen tulevan kunnallisvaalikeskusteluja viitoittavan uutisen päivähoidosta. Uutisessa haastateltu äiti kertoo, ettei voinut ottaa lapselleen vastaan päivähoitopaikkaa Talista, koska matka kotoa Munkkiniemestä päiväkodin kautta töihin/kouluun olisi muodostunut kohtuuttomaksi.

Jutun yhteydessä oli muutama ranskalainen viiva eri puolueiden näkemyksiä asiasta. Kirjoitin itse toimittajan esittämään kysymykseen keskustan vastauksen. Ei ole kovin helppo muotoilla vastausta pariin lauseeseen ja meidänkin vastauksessa oli sisällöllisesti paljon muutakin kuin jutussa esille nostetut pointit. On todettava, että toimittajan valikointi voi vaikuttaa myös siihen, millainen mielikuva eri puolueiden linjasta muodostuu. Toimittajan nostot vastauksista (kuvittelisin, että muillakin vastaukset olivat pidempiä, kuin mitä juttuun mahtui) olivat mielestäni aika lähellä sitä, millainen mielikuva itsellänikin on eri puolueiden näkemyksistä päivähoitokysymyksissä.

Toimittajan Kaisu Moilasen tulkinta vastauksestamme oli seuraava:

-Kotihoidontukea ja Helsinki-lisää olisi korotettava.
-Matka päivähoitopaikkaan saisi viedä enintään 30 minuuttia, mikäli se ei ole työmatkan varrella.
-Yksityisen päivähoidon pitäisi olla todellinen vaihtoehto perheille ja perhepäivähoitajia pitäisi rekrytoida lisää.

Ja tässä kokonaisuudessan se, mitä hänelle kirjoitin:

Yleisiä periaatteita
- kaupungin on kyettävä tarjoamaan kaikille lapsille päivähoitopaikka, subjektiivinen päivähoito-oikeus säilytettävä
- kotihoidontuen ja yksityisen hoidon tuen Helsinki-lisiä korotettava, jotta myös kotihoito ja yksityinen hoito (yksityinen päiväkoti, yksityinen perhepäivähoitaja tai itse hoitajan palkkaaminen kotiin yksityisen hoidon tuen turvin) olisivat perheille todellisia vaihtoehtoja mikäli perhe itse haluaa valita näin
- päiväkotien ryhmäkokoja pienennettävä, hoitajien määrästä suhteessa lasten määrään ei saa joustaa nykyisellä tavalla, hoitajia oltava riittävästi
- satunnaisen (vara)hoidon tarpeeseen (kotona tai yksityisesti hoidetuille lapsille) varattava myös jonkin verran paikkoja
- pieniä ryhmäperhepäivähoidon ryhmiä perustettava lisää, ovat joustavammin sijoitettavissa - tilojen pitää kuitenkin olla aina asianmukaiset ja myös pihojen oltava sopivia päivähoitokäyttöön tai hyvin lähellä oltava vaihtoehtoisesti leikkipuisto, jotta ulkoilu on mahdollista
- perhepäivähoitajia pyrittävä myös rekrytoimaan lisää, kaupungin osoitettava heille työskentelytiloja, koska yhä harvempi haluaa nykyään ottaa lapsia hoitoon omaan kotiinsa tai pienissä asunnoissa se ei ole edes mahdollista
- mikäli kaupungin oma rakentamishanke alueella viivästyy kartoitettava löytyykö mahdollisia yksityisiä vaihtoehtoja, joista voidaan ostaa ostopalveluna päivähoitopaikkoja
- puolen tunnin matka päivähoitoon alkaa olla kyllä maksimi, mikäli suunta on "väärä" suhteessa työmatkaan
- huomioitava myös se, että liikennevälineestä toiseen vaihtoja ei saisi tulla matkalla montaa

lisänä vielä esimerkkiin:
- mikäli paikoista on niukkuutta, olisi päivähoitopaikkaa osoitettaessa keskusteltava perheen kanssa voisiko heille sopia paikka myös muualta kuin omalta päivähoitoalueelta, eli esimerkiksi kyseisessä esimerkissä opiskelu- tai työpaikan läheltä tai matkan varrelta