Kirjoitin viime eduskuntavaalien alla tähän päiväkirjaani, että vaalikampanjoiden paisuminen yhä massivisemmiksi ja kalliimmiksi alkaa olla jo esteenä demokratian toteutumiselle. Kunnallisvaaleissa tilanne on osittain erilainen. Parin tuhannen asukkaan Kinnulassa ehdokas voi vakuuttaa naapurinsa ja tuttavansa muutaman jutteluhetken aikana. Itseään ei tarvitse mainostaa siksikään, että kaikki äänestäjät tuntevat jo valmiiksi lähes kaikki ehdokkaana olevat! Helsingissä seinänaapurisikaan ei välttämättä huomaa, että olet ehdokkaana, jos et sitä itse hänelle kerro. Luulisin, että moni helsinkiläinen valtuutettu ei tunne tai tiedä välttämättä edes kymmenesosaa äänestäjistään, sen sijaan kinnulalainen taitaa osata nimetä lähes kaikki hänen numeronsa äänestyskopissa piirrustaneet.
Kinnulassa raha ei välttämättä ratkaise, mutta Helsingissä kampanjabudjetilla tullee olemaan näissäkin vaaleissa merkitystä. Kampanjabudjettien kasvun uskotaan kuitenkin taittuvan nyt. Saas nähdä. Nyt on vielä kolme viikkoa aikaa polttaa rahaa - sähköpostiin näitä tarjouksia tulee päivittäin.
Vaalirahoituksesta viime keväällä aiheestakin noussut kohu on vaikuttanut moneen asiaan. Useat tutut politiikassa aktiivisesti toimineet ihmiset miettivät kevään ja kesän aikana sitä, löytyykö heiltä vielä motivaatiota osallistua vaalityöhön. Osa jättikin "leikin" sikseen.
Kartoittaessani tuttavapiiristäni uusia mahdollisia ehdokkaita useampikin mielestäni hyvinkin yhteisten asioiden hoitamiseen sopiva ihminen empi. Moni heistä sanoi epäröintinsä syyksi politiikan julkisuuskuvan heikentymisen vaalirahoitussotkujen takia. Moni epäröi myös oman kampanjansa rahoittamista, Helsingissä on vaikea saada sanomaansa läpi ilman maksettua mainontaa ja ennalta tuntemattoman ei ole mahdollista tavata ja vakuuttaa satoja ihmisiä lyhyessä ajassa. Kampanjan teko nollabudjetilla on lähes mahdotonta.
Uusi vaalirahoituslaki on hyvä askel oikeaan suuntaan. Senkin toimivuus on kiinni kuitenkin luottamuksesta ja rehellisyydestä. Ilmoituksen tekijän omantunnon varaan jää se, että sekä tulo- että menopuoli kirjaantuu oikein. Itseäni yllätti se, että kuulemani mukaan totuuden muuntelua tapahtuu molemmin päin. Esimerkiksi yritystukijoiden määrää joko liioitellaan tai sitten vähätellään. Itse tunnustaudun niin sinisilmäiseksi, etten ollut ajatellutkaan, että laaja joukko erilaisia tukijoita voi luoda ilmoituksessa kuvaa suositusta ja hyvin verkostoituneesta kaikkien kaverista, mutta raha saattaa olla todellisuudessa peräisin ehdokkaan omasta taskusta.
Sen ainakin tiedän, että vaalirahoituksen hankkiminen käy työstä. Työstä joka ei ole välttämättä mitenkään kivaa, ennemminkin jotenkin noloa. Ainakin nyt, kun asiasta on tullut sotkujen takia (osalla puolueista ja ehdokkaana olleista syytä katsoa peiliin) jotenkin likaisen oloista. Mielikuva istunee sitkeässä jonkin aikaa, vaikka vaalirahoitus on täysin laillista ja välttämätöntäkin, mutta toimintatapojen on oltava selvät ja lainmukaiset ja valittujen on muistettava luottamustoimissaan jäävätä itsensä päätöksenteosta aina, jos on pienintäkään syytä epäillä päättäjän puolueettomuutta asiassa vaalirahoituksen saannin takia.
Itse kuvittelin vielä päivällä rahoittavani näissä vaaleissa lähes koko kampanjani itse. En ole pyytänyt rahaa en sen paremmin ystäviltä tai sukulaisilta kuin yhdeltäkään yritykseltä. Tänään minulle kuitenkin pyytämättä ja yllättäen tarjottiin tukea - se lämmittää mieltä edelleen.