Puoluesihteeri Korhonen on ehtinyt vaatia tämänpäiväisessä lehdessä laajaa yhteiskuntasopimusta, jonka avulla voitaisiin sitten kriisihetken tullen alentaa palkkoja ja mahdollisesti myös leikata etuisuuksia.
En voi olla ihmettelemättä Korhosen ajoitusta ja idearikkautta. Eduskunta käsittelee koko syksyn ajan valtion ensi vuoden talousarvioehdotusta. Budjettiin sisältyy mm. jo liian kauan odotettu minimiäitiys-, isyys ja vanhempainpäivärahojen korottaminen työmarkkinatuen tasolle. 45 prosentin korotus päivärahoihin on erittäin merkittävä, noin 170 euroa kuukaudessa, mutta senkään jälkeen minimietuisuuksia nauttiva pienen vauvan vanhempi ei juuri voi "juhlia" vajaan 550 euron kuukausituloillaan.
Meinaako puoluesihteeri Korhonen nyt, että tuossa etuisuudessa olisi leikkaamisen varaa? Vai lapsilisissä, joiden taso on kaukana siitä, mitä ne ennen lamaa olivat? Vai omaishoidontuessa, jota eivät tällä hetkellä edes saa kaikki siihen oikeutetut erittäin raskasta työtä tekevät omaishoitajat. Pari päivää sitten uutisissa hätkähdytti se, että he sen sijaan saavat usein "palkakseen" elinikänsä selvän lyhenemisen.
Tereveydenhuoltoalan henkilöstö oli viime syksynä eturintamassa taistelemassa itselleen eduskuntavaalikampanjoissakin esillä pidettyä palkankorotusta. Korotus tuli ja naisvaltaisen alan taistelu siivitti korotukset myös muulle julkiselle sektorille. Kuka olisi nyt ensimmäisenä luopumassa omastaan? Opettajatko? Lääkärit? Kuntien insinöörit? Ei varmasti ainakaan hoitoala! Seuraavalle palkkaneuvottelukierrokselle on julkisen sektorin liitoissa varmasti jo nyt etsitty aseita ja viritelty koneistoja, vaikka tämä sopimuskausikin on vasta aluillaan.
Toivonpa, että palkanlaskun tai korotusten jäädyttämisen esittäminen oli Korhoselta ennemmin ilmaan heitetty lipsaus, kuin loppuun ajateltu viisaus.