Kulunut viikko on hurahtanut nopeasti ohitse. Kalenteri on ollut niin täynnä vaalityötä, että en ole ehtinyt päivittää blogiakaan. Perheellekin on halunnut jättää jonkin verran aikaa ja iltaisin on ollut niin väsynyt, että kaikkia sähköpostejakaan ei ole aina jaksanut käydä läpi.
Tällä viikolla olin kolmena peräkkäisenä iltana tilaisuuksissa, joissa puhuttiin arjessa selviytymisestä, lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja vanhempien jaksamisesta. Samasta aiheesta on tullut keskusteltua muutenkin kymmenien ihmisten kanssa kuluneella viikolla toreilla ja kaduilla vaalityötä tehdessä. Erityisesti ikääntyneemmät ihmistet ovat ollee huolissaan omista lapsistaan ja muista tutuista pienten lasten vanhemmista ja näiden keinoista selvityä arjen paineiden keskellä.
Olen itse puolustanut jo usean vuoden ajan Helsingissä lapsiperheiden oikeutta riittävään kotiapuun. Lainsäädäntökin velvoittaa kuntia järjestämään perheille kotiapua esimerkiksi synnytyksen, vanhemman sairastumisen tai väsymisen takia. Vain harva kunta on kuitenkaan järjestänyt kotipalvelua lainsäädännön vaatimalle tasolle. Julkisessa keskustelussa asiaa on herätty kyselemään vasta viime aikoina. Riittävä kotiapu mahdollistaisi monelle lapsiperheelle sujuvan arjen ja lisäisi huomattavasti niin vanhempien kuin erityisesti lastenkin hyvinvointia. Kotiapua tarvittaisiin usein vain muutaman hetken verran, jotta perhe selviytyy esimerkiksi jonkin yllättävän kriisitilanteen, kuten esimerkiksi kotivanhemman sairastumisen keskellä. Helsingin ensi vuoden budjettiin on varattu 400 000 euroa lisärahaa lapsiperheiden kotipalveluun, mutta vaadimme budjettineuvotteluissa, että tähän pitää lisätä vielä 200 000 euroa, jolloin ollaan melko hyvällä tasolla. Esitin budjettialoitteessani 600 000 euron lisäystä.
Maailmantalouden epävarmuuden kasvaessa huoli suomalaistenkin lapsiperheiden velkaantumisesta on noussut julkisessa keskustelussa aiempaa voimakkaammin esille. Pari vuotta sitten eduskunnassa käytiin keskustelua pikavipeistä ja niiden holtittomasta myöntämiskulttuurista. Eduskunnan talousvaliokuntakin selvitteli asiaa silloin, mutta tehdyt toimenpiteet ovat olleet melko lieviä. Muutama päivä sitten ykkösaamussa haastateltu Takuusäätiön edustaja kertoi, että tänä vuonna heihin on otettu yhteyttä taloudellisten vaikeuksien takia jo reilusti enemmän kuin koko viime vuonna. Erityisesti lapsiperheissä tilanteet voivat olla kovin vaikeita. Asuntolainaa voi olla yli satatuhatta euroa ja kulutusluottoja jopa lähes saman verran. Korkojen nousu on jo nyt ajanut monen perheen talouden ahtaalle.
Tällä viikolla uutisoitiin myös, että kovapalkkaisemmat ihmiset ovat tyytymättömimpiä palkkaansa. Mielestäni on syytä pohtia vakavasti myös sitä, että ovatko erityisesti monet nuoret perheet asettaneet vaatimustasonsa liian korkealle? Voisiko elämässä tyytyä myös vähän vähempään materiaan ja panostaa enemmän aineettomiin asioihin ja hyvinvointiin. Jo peruskoulussa pitäisi mielestäni opettaa nykyistä enemmän ymmärtämään talouspoliittisia asioita ja keinoja oman talouden hallintaan. Toivottavasti meistä jokainen kykenisi sopeuttamaan menojaan tulojensa tasolle ja vielä sen lisäksi varautumaan jonkin verran yllätyksiinkin. Moni pienituloinen perhe tai yksinelävä tosin joutuu elämään niin kädestä suuhun, että varautuminen on vaikeaa. Onneksi meillä kuitenkin on olemassa melko hyvät palvelut ja yhteiskunnan tukiverkot, joita ei kaikkialla maailman maista ole lainkaan. Kovin harvoin me tosin taidamme muistaa olla tästä kiitollisia.