Kunnallisvaalikampanjointi oli kuukauden pituinen, rankkakin rutistus. Itselleni vaalipäivän ilta toi mukavan kiitoksen tehdystä työstä. Uusin valtuustopaikkani ja äänimääräni kasvoi lähes 260 äänellä. Äänimäärissä olin 36. Helsingin 995 ehdokkaan joukossa ja koko Suomessa 79. Koko maassa vain kaksi keskustalaista, ministerit Mari Kiviniemi ja Mauri Pekkarinen, saivat minua enemmän henkilökohtaisia ääniä.
Politiikan päiväkirja
Välittää vai ei?
Kirjoittanut: Terhi Aika: 24. lokakuu 2008 - 9:10Olemme järjestäneet Suutarilan ala-asteella paikallisten puolueosastojen, eli Keskustan, Kokoomuksen ja Sosiaalidemokraattien voimin erilaisia avoimia keskustelutilaisuuksia pari kertaa vuodessa jo usean vuoden ajan. Teemat ovat vaihdelleet terveydenhuollosta ja vanhusten palveluista turvallisuuteen. Meillä on ollut tapana kutsua aina paikalle myös yksi tai useampi kaupungin virkamieskin ja turvallisuusillassa paikalla oli myös alueemme lähipoliisi.
Arjesta selviytymisestä
Kirjoittanut: Terhi Aika: 19. lokakuu 2008 - 22:20Kulunut viikko on hurahtanut nopeasti ohitse. Kalenteri on ollut niin täynnä vaalityötä, että en ole ehtinyt päivittää blogiakaan. Perheellekin on halunnut jättää jonkin verran aikaa ja iltaisin on ollut niin väsynyt, että kaikkia sähköpostejakaan ei ole aina jaksanut käydä läpi.
Mikä on tärkeintä?
Kirjoittanut: Terhi Aika: 13. lokakuu 2008 - 22:37Tämän päivän Hesarissa oli taulukko ja juttu siitä, mitä asioita puolueet pitävät tärkeimpinä ja vähemmän tärkeinä seuraavan neljän vuoden aikana Helsingin kunnallispolitiikassa. Toimittajan tekemä luettelo ei ollut kaikenkattava, mutta se sisälsi kuitenkin monia isoja asioita. Itseäni hämmästytti erityisesti se, että asuntopolitiikka puuttui kokonaan listalta. Tänä syksynä ovat helsinkiläisiä kuitenkin keskusteluttaneet monet asumiskustannuksiin vaikuttavat tekijät, kuten kaupungin tontinvuokrien tulevat korotukset, kaupungin vuokra-asuntojen vuokrankorotukset, kiinteistöveroprosentti kun verotusarvot ovat nousseet ja asuntolainakulujen kasvu korkotason nousun myötä. Asuminen kiinnostaa kyllä yleensä muutenkin kaikkia kaupunkilaisia.
Tekoja vai lupauksia - vai molempia?
Kirjoittanut: Terhi Aika: 12. lokakuu 2008 - 0:33Olen ollut tällä viikolla kolmessa eri vaalipaneelissa keskustan edustajana. Kaikkia kolmea tilaisuutta yhdisti yksi asia; yleisö oli erittäin aktiivista ja asiantuntevaa sekä kiinnostunutta ja haastoi kunnallisvaaliehdokkaita vastaamaan vaikeisiinkin kysymyksiin.
Kuka meistä on niin vahva?
Kirjoittanut: Terhi Aika: 9. lokakuu 2008 - 23:13Mielenterveyden keskusliitto julkisti tänään mielenterveysbarometrin 2008. Nuorten asenteet ovat muuttuneet barometrin mukaan selvästi kielteisemmiksi mielenterveysongelmista kärsiviä kohtaan. Mielestäni on erittäin hälyyttävää, että barometriin vastanneista alle 25-vuotiaista 41% ei haluaisi asua mielenterveyskuntoutujan naapurina.
Kannetaan yhdessä huolta ikääntyneiden hyvästä hoidosta
Kirjoittanut: Terhi Aika: 7. lokakuu 2008 - 17:09Tällä viikolla vietetään vanhusten viikkoa. Tämän vuoden vanhustenviikon teemana on Viisas vanhuus, Vishet på gamla dar. Professori Timo Airaksinen oli puhunut viime sunnuntaina Espoossa, Vanhustenpäivän pääjuhlassa erityisesti vanhustyön etiikasta. Aihe on ajankohtainen joka päivä.
Äänestämään houkuttelemassa
Kirjoittanut: Terhi Aika: 6. lokakuu 2008 - 23:25Olin lauantaina Munkkivuoren ostoskeskuksessa keskustan teltalla tekemässä vaalityötä. Jaoin ilmapalloja innokkaille lapsille ja samalla tuli hyvä tilaisuus tarjota lasten vanhemmille omaa vaalimainostani. Hyvin tekivät kauppansa molemmat. Useiden vanhempien kanssa jäimme myös juttelemaan kunnallisvaaleista ja erityisesti perhepolitiikasta.
Vaalirahoituksesta
Kirjoittanut: Terhi Aika: 3. lokakuu 2008 - 22:23Kirjoitin viime eduskuntavaalien alla tähän päiväkirjaani, että vaalikampanjoiden paisuminen yhä massivisemmiksi ja kalliimmiksi alkaa olla jo esteenä demokratian toteutumiselle. Kunnallisvaaleissa tilanne on osittain erilainen. Parin tuhannen asukkaan Kinnulassa ehdokas voi vakuuttaa naapurinsa ja tuttavansa muutaman jutteluhetken aikana. Itseään ei tarvitse mainostaa siksikään, että kaikki äänestäjät tuntevat jo valmiiksi lähes kaikki ehdokkaana olevat! Helsingissä seinänaapurisikaan ei välttämättä huomaa, että olet ehdokkaana, jos et sitä itse hänelle kerro. Luulisin, että moni helsinkiläinen valtuutettu ei tunne tai tiedä välttämättä edes kymmenesosaa äänestäjistään, sen sijaan kinnulalainen taitaa osata nimetä lähes kaikki hänen numeronsa äänestyskopissa piirrustaneet.
Päivähoidosta
Kirjoittanut: Terhi Aika: 28. syyskuu 2008 - 21:12Helsingin sanomat julkaisi nettisivuillaan ilmeisesti huomiseen lehteen tulevan kunnallisvaalikeskusteluja viitoittavan uutisen päivähoidosta. Uutisessa haastateltu äiti kertoo, ettei voinut ottaa lapselleen vastaan päivähoitopaikkaa Talista, koska matka kotoa Munkkiniemestä päiväkodin kautta töihin/kouluun olisi muodostunut kohtuuttomaksi.






