Matapupu, Valtuutetun vinkkelistä -palstan kirjoitus 28.11.2001
Stakesin lokakuun lopussa julkistaman Eriarvoinen lapsuus -tutkimusraportin mukaan huonosti voivia lapsia on jo enemmän kuin hyvin voivia lapsia. Lasten hyvinvoinnissa ei ollut eroja niin sanotulla syrjäytymisvaarassa olevalla ja "paremmalla" alueella, kuten usein kuvitellaan.
Stakesin tutkimusraportin teksti on surkeaa luettavaa. Lähes kolmannes lapsista jää vaille riittävää perushoivaa ja huolenpitoa ja heidän henkisessä hyvinvoinnissaan on puutteita. Pienten lasten äitinä mietin, missä on vika jos lapsen ravitsemuksesta, peseytymisestä ja vaatteiden vaihdosta sekä riittävästä unesta ei kukaan aikuinen huolehdi. Pitäisikö neuvoloiden järjestää tuleville vanhemmille pakollisia kursseja vanhemmuudesta ja lasten perustarpeiden tyydyttämisestä, työelämässä estää pienten vanhempien liialliset ylityöt vai palata takaisin siihen aikaan, kun naapurin lapsienkin perään katsottiin nykyistä aktiivisemmin?
Olisiko yhtenä ratkaisuna kuitenkin se, että yhteiskunnan asenteet kotona tehtävää kasvatustyötä kohtaan muuttuisivat myönteisimmiksi. Nuorilla, epävarmoillakin vanhemmilla pitäisi olla tunne siitä, että he ovat parhaita mahdollisia vanhempia ja korvaamattomia aikuisia omille lapsilleen. Ja heidän pitäisi voida ajatella, että heillä on oikeus sallivassakin ja lähes kaiken hyväksyvässä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä, lasten kaveripiirien painostuksessakin, asettaa lapsilleen rajat.
Täysipäiväinen pienten lasten kotona kasvattaminen olisi monessa perheessä haluttu, mutta taloudellisista syistä saavuttamaton haave. Helsingissä meillä on onneksi ensi vuonnakin taloudellisen tilanteen tiukentumisesta huolimatta nähty tärkeäksi panostaa myös kotihoitoon ja Helsinki-lisä säilyy entisellään. Työelämässäkin pitäisi arvostaa enemmän sitä, että äiti tai isä on "uhrannut" urakehitystään lastensa hyväksi ja viettänyt aikaa kotona lastensa kanssa kun nämä ovat olleet pieniä, eikä nähdä näitä vuosia vain ammattitaidon heikkenemisen näkökulmasta.
Valtakunnan politiikassa suhtautuminen lapsiperheiden taloudellisen aseman parantamiseen on karu. Ei minimiäitiyspäivärahalla vaivoin kitkuttelevaa lohduta ministeri Soininvaaran puhe siitä, että lasten kunnallinen päivähoito on meillä perheille halpaa ja hyvin järjestettyä ja että työllisyys on parantunut.
Minimiäitiyspäiväraha oli 1995 vielä 80 markkaa päivässä kun Lipposen ensimmäinen hallitus näki siinä oivan leikkauskohteen ja leikkasi siitä 20 markkaa. Juuri nyt itse minimiäitiyspäivärahaa nauttivana voin todeta, ettei 60 markalla päivässä hurvitella, eikä sillä pelkästään edes elä. Se on myös vähemmän kuin korkeakouluopiskelijan opintotuki, ja pienen vauvan äitiin verrattuna opiskelijalla sentään on mahdollisuus tehdä opintojen ohessa töitä elättääkseen itsensä. Äidin on elätettävä myös vauva, tosin saahan hän lisäksi reilut viisisataa markkaa kuukaudessa lapsilisää (jota myös leikattiin 35 markkaa vuonna 1995). Lapsilisä ei kuitenkaan riitä nykyisellä hintatasolla kattamaan edes lapsesta aiheutuvia välttämättömiä menoja.
Odotamme jo joulua ja toivottavasti nykyistä vielä parempaa uutta vuotta. Mukavaa yhdessäolon ja ilon aikaa teille kaikille.