Matapupu, Valtuutetun vinkkelistä -palstan kirjoitus 22.08.2001
Aurinkoinen ja lämmin kesä on lopuillaan. Syksyn työ ja aherrus jatkuu taas kouluissa ja työpaikoilla. Lakkoiluennätyksen nimiinsä saaneet lääkärit ovat myös palanneet töihin ja nyt on jälkipyykin aika. Raskasta ja tärkeää työtä tekevät lääkärit ovat ansainneet palkkansa ja paremmat työolot. Olisi ollut parempi, että sovintoon olisi päästy nopeammin.
Lääkärilakko aiheutti paljon ongelmia monen yksittäisen ihmisen arkeen. Monet kiireettömät toimenpiteet jäivät tekemättä ja esimerkiksi koulujen ja lastenneuvolan vuositarkastuksia jäi suorittamatta. Terveyskeskuksiin oli vaikea saada aikoja ja odotusajat ei-kiireellisille vastaanotoille ovat nyt pidentyneet huomattavasti. Kaikki eivät onnekseen tarvinneet terveydenhuoltopalveluita kuluneiden kuukausien aikana ja moni niitä tarvitsevakin kesti viimeiseen asti vaivojaan eikä hakenut niihin apua.
Helsinkiläiset joutuivat ennen lakkoa jonottamaan toimenpiteisiin keskimäärin lyhyemmän aikaa kuin muut suomalaiset. Lakon aikana jonotusaikojen keskiarvo on kuitenkin kasvanut niin, että nyt ollaan lähellä koko maan keskiarvoa. Tilanne ei kuitenkaan ole hyvä - monella potilaalla jokainen päivä jonossa aiheuttaa lisää kärsimystä hänelle itselleen ja lisää yhteiskunnalle sairaudesta aiheutuvia kuluja. Lähes aina olisi edullisinta edistää terveyttä ja hoitaa ilmaantuneet sairaudet viivyttelemättä.
Lääkärilakosta ovat kärsineet pahiten ilmeisesti lapset, naiset ja vanhukset. Hoitamatta jääneitä toimenpiteitä ovat suurelta osin olleet mm. kitarisa- ja nielurisaleikkaukset (vaikka lastensairaanhoito muuten on ollut lakon ulkopuolella), naistentautien ei-kiireelliset leikkaukset , harmaakaihileikkaukset ja suuri osa ortopedisista leikkauksista. Ovatko kaikki lakkotoimenpiteistä päättävät olleet keski-ikäisiä miehiä, kun miesten hoitaminen näyttää olevan paremmin järjestettyä? Esimerkiksi urologia näyttää säästyneen tyystin lakon aiheuttamilta jonojen pidentymisiltä - jonoja ei tosin ole ollut siellä ennen lakkoakaan.
Lasku lääkärilakosta tulee maksettavaksi nyt. Jokainen helsinkiläinenkin veronmaksaja pääsee osalliseksi maksutalkoisiin kun lakon aiheuttamia jonoja puretaan lakkoa edeltävälle tasolle ja lisäksi maksetaan lisääntyneet palkkakulut ja muut lakosta aiheutuneet kustannukset. Jonojen purkukin lisätyönä tullee kalliimmaksi kuin normaalityönä.
Pääministeri toivoi että lääkärisopimusta ja heidän saavuttamaansa palkankorotusta pidettäisiin poikkeuksellisena. Esimerkiksi hoitohenkilökunnan taholta on jo kuitenkin kuultu samansuuntaisia - todella oikeutettujakin vaatimuksia. Tukeakin on jo kyselty muilta julkisen sektorin matalapalkkaisilta naisvaltaisilta aloilta. Sairaanhoitajien reilun kahdeksan tuhannen markan palkassa kymmenen prosentin korotus ei tosin vielä päätä huimaa, eikä nosta palkkaa lähellekään muiden pohjoismaiden tasoa. Hoitajien työn perässä ulkomaille muuton vähentämiseen sillä tuskin myöskään on vielä toivottavaa vaikutusta.
Kunnianhimoiset tavoitteet purkaa lääkärilakon aiheuttamia ruuhkia ovat nyt todella kiireellisiä ja välttämättömiä, jotta terveydenhuoltoa uhkaava seuraava ongelma (siis mahdollinen ylirasittuneen hoitohenkilökunnan lakko) ei sekoita tilannetta täysin.






