Kirjoitus Koillis-Helsingin LähiSanomissa Valtuutetun palstalla 1.11.2006
Valtuusto käsittelee nyt ensi vuoden budjettia. Saimme Keskustan tavoitteita hyvin läpi budjettineuvotteluissa ja monet eteenpäin ajamamme asiat toteutuvat.
Olemme esittäneet että kaupunki ottaisi käyttöön työsuhdematkalipun. Nyt lippuun on varattu rahat. Kaupunki houkuttelee työntekijöitään valitsemaan työmatkoilla ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon yksityisautoilun sijaan. Työntekijälle lippu maksaa itse ostettua vähemmän.
Vapaaehtoistyön ja kansalaisten aktiivisen osallistumisen turvaamiseksi selvitetään tähän toimintaan tarvittavat tilat ja niiden käyttö eri puolilla kaupunkia kaupungin omissa kiinteistöissä. Järjestöjen toimintaedellytysten pitäisi parantua.
Olen ajanut lapsiperheiden kotipalvelun parantamista. Kotiin ajoissa tuotu tuki ja apu säästää todella paljon ja helpottaa arkea huomattavasti, auttaa vanhempia jaksamaan äkillisen kriisitilanteen yli. Lapsiperheiden kotipalveluun satsataan ensi vuonna huomattavasti lisää. Täyttökiellossa olleet vakanssit täytetään, mutta uusiakin vakansseja pitäisi tulla.
Päivähoidossa on taiteiltu ylisuurten ryhmäkokojen kanssa. Naapurikunta Vantaa on leikannut kotihoidontuen kuntalisää. Helsingin linja on toinen. Varasimme budjettineuvotteluissa lisärahaa lasten päivähoitoon; kotihoidontuen kuntalisää tullaan korottamaan, yksityisen hoidon edellytyksiä parannetaan ja päivähoidon paikkamäärän riittävyyttä varmistetaan.
Kouluterveydenhuollon terveydenhoitajien ja lääkärien määrät ovat Helsingissä kaukana siitä, mitä sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa. Saamme ensi vuonna terveyskeskukseen kymmenen uutta lääkäriä, joista vähintään kaksi tulee kouluterveydenhuoltoon. Mielestäni Helsingissä pitäisi tehdä kokonaisselvitys kouluterveydenhuollosta ja sen jälkeen suunnitelma siitä, miten saavutamme ministeriön suositusten mukaisen henkilöstömitoituksen kouluterveydenhuollossa.
Ammattikorkeakouluopiskelijoiden terveydenhuolto on vielä heikommalla tolalla. Saimmekin budjettineuvotteluissa läpi kirjauksen siitä, että asiasta tehdään yhteistyössä muiden pääkaupunkiseudun kuntien kanssa selvitys, jonka tekemiseen osallistuvat myös oppilaiden edustajat. Selvityksen valmistuttua Helsingin olisi vaadittava valtiota yhteistyökumppaniksi ja maksajaksi muistakin kunnista tänne muuttavien opiskelijoiden terveydenhuollosta aiheutuville kustannuksille.
Vanhustenhuollon tilannetta helpotetaan mm. omaishoidon tukipalveluja parantamalla. Suunnitelmat 50 sairaalapaikan vähentämiseksi peruttiin. Inhimillinen hoito on kuitenkin mahdollista vain jos meillä on riittävästi hyviä ja ammattitaitoisia hoitajia. Henkilökunnan saatavuus paranee, kun vakinaisia työsuhteita lisätään ja palkat korotetaan työn vaativuutta vastaavalle tasolle.






