Kolumni Kestovaippayhdistyksen lehdessä 04/05
Mielipidesivuilla on käyty keskustelua jätteiden lajittelun ja kierrätyksen helppoudesta ja tärkeydestä. Ajattelepa miten paljon vähemmän sekajätettä syntyisi, jos kaikki lajittelisivat erikseen paperit, pahvit, pakkauskartongit, värilliset ja kirkkaat lasit, metallitölkit, patterit, maito- ja mehutölkit, kompostijätteen ja ongelmajätteet. Palautuspullot ja tölkit palautettaisiin kauppoihin ja itselle tarpeettomiksi käyneet käyttökelpoiset tavarat kuten esimerkiksi hyväkuntoiset vaatteet ja tarve-esineet myytäisiin kirpputorilla tai lahjoitettaisiin tarvitseville.
Syntyvän jätteen määrään voi vaikuttaa valinnoillaan, ostamalla vähemmän kertakäyttötavaraa ja valitsemalla joko kevyemmin pakattuja tuotteita tai mahdollisuuksien mukaan isompia pakkauksia, jolloin pakkausmateriaalin määrä suhteessa sisältöön on pienempi.
Yhdistyksenne tekemä työ, kestovaippailun helppoudesta ja merkityksestä valistaminen, on erittäin tärkeää. Jopa puolet lapsiperheessä kertyvästä jätteestä voi olla kertakäyttövaippoja. Maatumattomat vaipat mätänevät tuottaen metaania ja niitä varten tarvitaan aina uusia ja uusia kaatopaikkoja. Onkin huolestuttavaa, että esimerkiksi Kiinassa halutaan siirtyä elintason noustessa vaipattomuudesta tai kestovaipoista "länsimaisen hienouden" kertakäyttövaippojen käyttäjiksi. Kertakäyttövaippoja jopa mainostetaan perättömästi väittäen niiden edistävän lapsen älykkyyden kehittymistä.
Usein unohdamme että ympäristömme on vain hetken meidän vaalittavanamme. Se on meillä "lainassa lapsiltamme" ja lainahan pitäisi palauttaa aina mieluummin paremmassa kunnossa kuin se on ollut meidän saadessamme se lainaksi.






