Kustannusosakeyhtiö Tammi, sähköinen uutiskirje lukiolaisille ja yhteiskuntaopin opettajille 02/2005
Iso kasa lego-palikoita, kolme aikuista miestä ja hirveä riita – yhden yön painajainen. Herään sängyssäni ja yritän kuumeisesti miettiä mitä on tapahtunut. Matti Vanhanen, Eero Heinäluoma ja Mauri Pekkarinen joutuivat unessani tukkanuottasille. Sulle-mulle jako ei tyydyttänyt ja päättyi riitaan. Onko politiikka todella syksyisen painajaiseni näköistä, jatkoa pikkupoikien leikkikaluriidoille? Ajavatko poliitikot vain omia etujaan ja eivät ymmärrä tavallisten ihmisten elämästä mitään?
Politiikkaa tekevät tavalliset ihmiset, myös tavalliset nuoret ihmiset. Kansanedustajasta ei tule tavallisesta arjesta vieraantunutta ihmistä saman tien hänen aloitettuaan uudessa tehtävässään. Poliitikot kohtaavat samoja arkisia ongelmia kuin muutkin suomalaiset joko itse tai myötäelävät niitä läheistensä rinnalla.
Poliittinen vaikuttaminen ja kansalaisaktiivisuus koetaan usein toisilleen vastakkaisiksi asioiksi. Päätösvalta on demokraattisesti valituilla elimillä, kuten Eduskunnalla ja kuntien valtuustoilla. Kansalaisjärjestöillä olisi kuitenkin paljon annettavaa. Eri alueiden asiantuntijoita myös kansalaisjärjestöjen parista pitäisi kuunnella nykyistä enemmän päätöksenteossa ja ottaa heitä mukaan myös asioiden valmisteluun.
Olisitko valmis maksamaan lukiossa 1000 euron lukukausimaksua? Haluaisitko, että 16-vuotiaat saisivat äänestää kunnallisvaaleissa? Pitäisikö mielestäsi Suomessa opiskella ruotsin lisäksi myös saksaa ja venäjää pakollisina kielinä?
Politiikka ei ole tylsien, vaikeiden asioiden jauhamista vaan päättämistä meidän jokapäiväiseen arkeen liittyvistä asioista. Jos päättäjät ovat keski-iän ohittaneita, on turha kuvitella, että nuorten ääni kuuluisi päätöksenteossa.
Politiikan tekeminen työkseen on kivaa. Tapaan päivittäin lukuisia mielenkiintoisia ihmisiä, saan keskustella heidän kanssaan ja kuunnella kiinnostavia asiantuntijoita. Opin päivittäin jotain uutta ja huomaan taas, että maailma ei ole valmis – vielä on paljon tehtävää. Työtä riittäisi siis sinullekin!






