Helsingin Uutiset, Valtuutettu -palstan kirjoitus 18.04.2004
Usein saa sen kuvan, että tietokonepelit, videot, internet, pleikkari, telkkari ja irkkikanavat vievät monen teinin ja lapsen vapaa-ajasta huomattavan osan. Valitettavan monen lapsen ja nuoren liikuntaharrastukset ovat jääneet ranneliikkeeseen hiiren tai peliohjaimen liikuttamisessa ja näppiksen näpyttelyssä. Monen ainoat lukuelämykset ovat koulussa "pakkoluettuja" kirjoja ja sanomalehtiviikolla vilkaistuja lehtiä.
Hyvän harrastuksen merkitys on todella suuri. Hyvä harrastus auttaa jaksamaan ja tuo vaihtelua koulunkäyntiin. Liikunnallinen harrastus edistää terveyttä ja piristää mieltä. Liikunnan parissa jo lapsena saadut positiiviset kokemukset innostavat liikkumaan aikuisenakin. Aktiivisesta liikkumisesta olisikin syytä tulla meille kaikille hyvä tapa, rutiini.
Kirjoitan tätä myös itselleni huomautukseksi. Liikunnan puute ei johdu useinkaan ajan puutteesta, vaan halusta järjestää itselle aikaa liikkua, ymmärtää hyvän peruskunnon ylläpidon tärkeys. Mielestäni yhteiskunnan kannattaisikin panostaa nykyistä enemmän kilpaurheilun tukemisen sijaan jokaisen kansalaisen liikunnalliseen aktivointiin. Kun nykyään pyritään aina laskemaan sijoitetun euron tuottoa, tässä olisi pitkällä tähtäimellä tuottava sijoitus.
Viime aikoina mukavuudenhaluisten jäätyä yhä useammin lepäämään laakereilla - onhan tuo ilmakin niin huono ja lenkkaritkin vanhat ja risat, sauvakävely sitä paitsi näyttää typerältä – mm. liikalihavuus on lisääntynyt. Elintapojemme aiheuttamat sairaudet tulevat kuitenkin meille kaikille kalliiksi ja jokainen meistä haluaisi elää myös viimeiset vuotensa mahdollisimman terveenä.
Lukutaitotutkimusten mukaan suomalaisten lasten lukutaito on keskimäärin erittäin hyvä. Tytöt ovat kuitenkin poikia huomattavasti parempia lukijoita. Poikia ei ilmeisesti kannusteta lukuharrastuksen pariin yhtä aktiivisesti. Tyttöjen lukuinnon ajatellaan olevan luontaista ja sitä tuetaan huomaamattakin. Poikien oletetaan taas olevan kiinnostuneempia enemmän fyysistä, esimerkiksi liikunnallisista harrastuksista, jolloin asennoituminen voi olla jopa vieroittamassa heitä kirjoista.
Lukuharrastuksen synnyttäjinä erityisen tärkeässä roolissa ovat lasten vanhemmat ja päivähoidon ja koulun työntekijät. Mielestäni kirjat ovat loistavia lahjoja ja onneksi ne tuntuvat olevan sitä myös jälkikasvumme mielestä. Monesti kotitöitä tehdessäni huomaan kuitenkin sanoneeni kirjan kanssa luokseni tuleville lapsilleni, että luen kohta ja sitä "kohta" ei sitten tulekaan, koko asian unohtuessa.
Tapanamme on lukea lapsille ääneen jotain romaania yksi luku illassa. Nyt luemme Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla -sarjaa ja kirjoissa kuvatut käytännön toimet ja työt sekä vanhat tavat ovat keskusteluttaneet lapsia. Kirjat ovatkin mielestäni myös hyvä keino avartaa lasten maailmaa.
Kirjastolaitos on kiitoksensa ansainnut lukuharrastuksen kannustajana ja ylläpitäjänä nyt ja toivottavasti myös tulevaisuudessa – se on kuitenkin pitkälti kiinni siitä, miten kirjastoja arvostetaan budjetteja tehdessä.