Pohjois- ja Itä-Helsingin Uutiset, Valtuutettu -palstan kirjoitus 01.02.2004
Mitä minä tein väärin. Turhat itsesyytökset ovat usein ensimmäisenä mielessä kun joutuu väkivallan kohteeksi. Uhkailu, psyykkinen painostaminen ja fyysinen väkivalta on lisääntynyt. Jokaisella on kuitenkin oikeus kokea olonsa turvalliseksi niin kotona, koulussa, työpaikalla kuin kadullakin.
Aivan liian monessa kodissa eletään tasapainoillen perheväkivallan uhan kanssa. Lapsille väkivallan näkeminen ja kokeminen on erittäin haavoittavaa. Lapsen turvallisuudentunne järkkyy vakavasti jo hänen nähdessään, että hänelle läheinen ihminen käyttäytyy väkivaltaisesti tai joutuu väkivallan kohteeksi.
Lastensuojelun asiakasmäärät ovat lisääntyneet jatkuvasti ja usein taustalta löytyy juuri väkivallan uhkaa ja arjen turvallisuuden puuttumista. Tilanteisiin olisi usein puututtava jo nykyistä aikaisemmin, jotta lapsen herkkään mieleen ei jäisi elinikäisiä vaurioita tapahtuneesta. Lastensuojelulain tarkoitus on aina lapsen edun toteutuminen, mutta nykyisellään laki ei aina pysty takaamaan sitä. Liian usein huoltajat voivat kikkailla esimerkiksi avohuollon tukitoimenpiteillä ja siirtää väistämättä edessä olevaa huostaanottoa lapsen edun vastaisesti liian pitkälle, jopa pari vuotta eteenpäin. Lastensuojelulain muuttamista tältä osin pitäisi harkita.
Lyöjä ei aina ole mies. Naisille tosin yleisempää on pyrkiä hallitsemaan toista henkisen väkivallan keinoin. Apua tarvitsevat molemmissa tapauksissa kuitenkin niin väkivallan käyttäjä kuin sen uhrikin. Avun tarpeessa olevan jättäminen yksin voi olla heitteillejättö. Toivonkin, että vasta Rovaniemeltä tullut uutinen jää ainoaksi laatuaan. Väkivallan uhriksi kadulla joutuva ei kaipaa katsojia vaan auttajia.
Satamissamme varaudutaan parhaillaan terrorismin uhkaan. Suomessa todellinen uhka tuntuu kuitenkin pieneltä. Sen sijaan sosiaali- ja terveydenhuollossa väkivallan uhka on jo päivittäistä suurelta osin päihteiden käytön lisääntymisen ja psyykkisten ongelmien hoitamatta jäämisen takia. Kuten Helsingin Uutisten pääkirjoituksestakin (21.1.04) saattoi päätellä tähän uhkaan ei kaikilla työpaikoilla ole kuitenkaan varauduttu vielä riittävästi.
Työhyvinvointiin kuuluu olennaisena osana työturvallisuus. Monille työpaikoille on uhkatilanteiden ennaltaehkäisyksi ja niistä selviytymiseksi jouduttu jo palkkaamaan vartijat ja hankkimaan henkilökunnalle hälytyslaitteet. Henkilökunnalle annettava itsepuolustuskoulutus tulee usein myös tarpeeseen ja sitä pitäisikin järjestää kaikissa työpaikoissa joissa väkivallan uhka on mahdollinen.
Ilmoitettuja väkivalta- ja uhkatilanteita on ollut esimerkiksi Helsingin terveyskeskuksen yksiköissäkin keskimäärin kaksikymmentä joka kuukausi. Osa tapauksista jää myös ilmoittamatta. Kokemukseni mukaan esimerkiksi nimittelyistä ja raapimisista ei tule aina tehtyä ilmoitusta. Kaikki työntekijät eivät välttämättä edes tiedosta, että näistä tilanteista pitäisi tehdä ilmoitus työsuojeluasiamiehelle. Erityisesti uusien työntekijöiden ohjausta pitäisi tässä asiassa parantaa.