Hoivaa ja terveyttä kaikille
Jokaisella meistä on oikeus saada laadukasta hoitoa oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ennaltaehkäisevää toimintaa on vahvistettava. Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen näkyvät myöhemmin huomattavina säästöinä sairauksien hoitokuluissa. Erityisesti niin lasten ja nuorten, kuin aikuistenkin, mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon tarvitaan uutta voimaa.
Terveydenhuollon riittävä rahoitus on varmistettava. Eri päätösten sosiaali- ja terveysvaikutusten arviointia on kehitettävä edelleen, jotta toiminnan vaikutukset tulevat näkyviksi ja ennaltaehkäisevä näkökulma vahvistuu päätöksenteossa.
Omaishoitajien asemaa parannettava
Omaishoidon kehittämistä on jatkettava. Omaishoitajia on tuettava edelleen mm. parantamalla vapaapäivien aikaisia hoitojärjestelyitä myös hoidettavan kotona sekä lisättävä muuta jaksamista tukevaa toimintaa. Omaishoidon tuki on siirrettävä Kelan maksettavaksi.
Ikääntyneille ja vammautuneille tarpeenmukaista apua
Ikääntyneiden hyvä hoito ja riittävä palvelut on turvattava ja vanhustenhoidon laatuun on kiinnitettävä erityisesti huomiota. Riittävä henkilöstömitoitus on peruslähtökohta hyvälle hoidolle. Geriatrista osaamista on parannettava ja vanhustyön houkuttelevuutta on lisättävä. Ikäihmisten kotipalveluja on kehitettävä ja lisättävä nykyisestä. Välittämistä ja vuorovaikutusta eri sukupolvien välillä olisi lisättävä.
Syntymästään asti tai sen jälkeen vammautuneiden henkilöiden jokapäiväisestä arjesta selviytymisestä on huolehdittava ja tuettava vaikeasti vammaisten mahdollisuutta saada lain mukainen henkilökohtainen apu.
Ammattitaitoisesta hoitohenkilöstöstä pidettävä kiinni!
Hoitotyöntekijöiden työoloja ja mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhönsä on kehitettävä. Henkilöstön on oltava mukana toiminnan kehittämisessä. Eri ammattiryhmien välistä työnjakoa on kehitettävä, mutta uusien tehtävien ja vastuun lisääntymisen on myös näyttävä palkassa. Vastuunjaon on oltava selvä ja uusiin tehtäviin on saatava riittävä koulutus ja ohjaus.
Helsingin yliopistossa pitää aloittaa katkolla ollut terveystieteen maisterikoulutus. Myös nuorilla, perheellisillä terveydenhuollon ammattilaisilla pitää olla mahdollisuus edetä urallaan ja opiskella pääkaupunkiseudulla.