Puheenvuoro Eduskunnassa lapsiperheiden köyhyyttä käsittelevässä välikysymyskeskustelussa 11.10.2006
Arvoisa puhemies!
Kuten täällä useissa puheenvuoroissa on tänään todettu, niin valtaosa suomalaisista lapsista elää erittäin onnellista, tasapainoista arkea rakastavien, välittävien vanhempiensa kanssa. Kuitenkin tosiasia on se, että jokainen köyhyysrajan alle jäävän perheen lapsi on kuitenkin liikaa, ja meidän on siksi mielestäni niin oppositiossa kuin hallituspuolueissa oltava huolissaan tästä asiasta.
Köyhyyttä voidaan mitata monella tavalla. Meidän on muistettava myös se, että suhteellinen köyhyyskään ei välttämättä tarkoita suinkaan nälänhätää, ei sitä, että olisi puutetta jokaisesta perustarpeesta, vaan sitä, ettei saavuteta yleisesti hyväksyttyä minimiksi katsottua elintasoa. Lapsi voi suhteellisesti köyhässä perheessä elää siis aineellisesti kylläkin niukkaa elämää. Hänellä ei esimerkiksi ole mahdollisuutta harrastaa samoja maksullisia harrastuksia kuin ehkä luokkakavereilla tai naapurinpojilla tai -tytöillä tai käyttää kalliita merkkivaatteita. Pelkkä niukka elintaso ei välttämättä tarkoita syrjäytymistä, mutta riski syrjäytyä on tällöin merkittävästi suurempi. Siksi lapsiköyhyydestä on siis syytä olla huolissaan. Meidän on muistettava se, että perheen taloudellinen tilanne ei automaattisesti tarkoita sitä, että lapsen arki olisi täynnä huolta, mutta varsin moni lapsi on huolissaan siitä, jos perheessä on köyhää, jos perheessä vanhemmat varsinkin lasten kuullen miettivät ääneen, mitä voimme ostaa, miten autonhuolto maksetaan, miten maksetaan vuokra, ja tämä heijastuu sitten lapsen arkeen, lapsen puheisiin ja lapsen olemukseen.
Vaikka tänä päivänä yhä useammat perheet, yhä useammat äidit ja isät asettavat lapset ja perheen hyvinvoinnin etusijalle, niin samaan aikaan me näemme kuitenkin sen, että perheiden hajoaminen, pienten lasten isien lisääntyvät ylityöt, päihteiden käytön lisääntyminen, perheväkivallan eri ilmenemismuodot, lasten ja nuorten psyykkisten ongelmien ja lastensuojelutarpeen kasvu ovat näkyvillä ja ne kertovat karua kieltä siitä, että todellisuus on monessa perheessä kovin kaukana ihanteista. Monissa lapsiperheissä jo arjen hallinta on siis hukassa ja tätä ei välttämättä korjata suinkaan rahalla.
Meidän on mietittävä kokonaisuudessaan lapsiperheiden palveluja myös ja hallituksen käynnistämä ja eteenpäinviemä kunta- ja palvelurakennehanke osittain myös tähän ongelmaan toivottavasti pureutuu hyvinkin voimakkaasti alueilla ja kunnissa ja etsii ratkaisuja. Muun muassa kuntien kotipalveluavun tarve olisi kova, mutta vain harva kunta hoitaa kotipalvelut sosiaalihuoltolain velvoitteiden mukaisesti. Tilanne on sama ollut täällä kotikaupungissani Helsingissä. Mutta nyt me voimme iloita siitä, että ensi vuoden budjettiin Helsinki aikoo tähän asiaan panostaa lisää ja me saamme parikymmentä työntekijää lisää lapsiperheiden kotipalveluun. Se on erittäin hyvä asia, koska tarve on todellakin kova.
90-luvun lama ja sen seuraukset näkyvät tällä hetkellä vielä liian monen lapsiperheen arjessa, jopa jo toisen polven heijastumina. Erityisen huolissaan onkin oltava näistä lapsista ja nuorista, jotka elävät perheissä, joissa molemmat vanhemmat ovat työttömiä, ehkä isovanhemmatkin ovat olleet työttömiä. Lapsille ja nuorille ei näissä perheissä ja suvuissa tule välttämättä lainkaan mallia niin sanotusta normaalista työssäkäyvän aikuisen arjesta ja voidaan jopa sanoa, että huono-osaisuus voi periytyä.
Arvoisa puhemies!
Työ on parhaita suojia köyhyyttä ja syrjäytymistä vastaan ja siksi Vanhasen hallituksen politiikka kaipaa tulevallakin hallituskaudella sitten jatkoa. Työllisyyskysymyksiin on paneuduttava voimakkaasti ja työllisyyskehitys on saatava jatkumaan samanlaisena kuin se tämän hallituskauden aikana on jatkunut. Huolestuttavaa on, että lapsiperheiden arkea kuormittavat tekijät lisääntyvät. Ne lisääntyvät osassa lapsiperheitä. Meillä on, kuten aloitin puheenvuoroni, kuitenkin valtaosa lapsiperheistä ja lapsista niitä, jotka elävät hyvää arkea. Näissä perheissä, joissa ongelmia on vanhemmilla, voimavarat vanhemmuuteen tukea lapsiaan kasvattajina ovat ehtyneet ja vähäisiä. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin takana ehdottomasti tärkein tekijä on nimenomaan vanhemmuus.
Äsken ed. Huotari omassa puheenvuorossaan nosti esille tämän läheisverkostojen puutteen. Olen varsin usein puhunut siitä itse. Nimenomaan kätilön työssä näin sen hyvinkin konkreettisesti. Meillä kun monet lapsiperheet ovat muuttaneet muualta päin maata muun muassa tänne Pääkaupunkiseudulle, varsin usein näkee sen, että heillä ei välttämättä ole minkäänlaista turva- ja tukiverkkoa ympärillään. Heillä ovat läheiset sukulaiset, jos sukulaisverkkokaan enää välttämättä tänä päivänä on tiivis ja toisistaan huolta kantava, jääneet sinne kauaksi ja jokapäiväisen arjen hallintaan ei välttämättä enää tästä verkostosta ole apua. Tällä uudella kotipaikkakunnalla ei ehkä ole muita kuin työtuttavia tai semmoisia tuttavia, joilta ei kehtaa tai voi pyytää arjen pieniin asioihin apua. Jo esimerkiksi se, että voi tulla synnyttämään toista lasta sairaalaan, voi olla kovan mietinnän paikka, miten järjestetään vanhemmalle lapselle hoito. Ja näissä kysymyksissä kovin moni lapsiperhe painiskelee tänä päivänä täällä Pääkaupunkiseudulla.
Lapsen hyvinvointi määräytyy sen mukaan, miten vanhemmat jaksavat huolehtia lapsestaan. Arvokkain asia lapselle on tavallinen hyvä arki eivät huippukokemukset.
Arvoisa puhemies!
Minä nyt uskallan nostaa tässä esille myös sen kysymyksen, mielestäni on kysyttävä myös sitä, että vaadimmeko välillä tavallisesta arjesta liikaa. Vaadimmeko nimenomaan näitä huippukokemuksia, vaadimmeko nimenomaan niitä merkkivaatteita, vaadimmeko nimenomaan niitä kalliita harrastuksia? Mikä on meidän vaatimustasomme? Tämä on vaikea kysymys. Minä tiedän sen, että varsin monessa perheessä painiskellaan myös ympäristön asettamien paineiden keskellä: kun koulukavereilla, kun naapureilla on sitä ja tätä, niin miksi meillä ei ole, miksi meillä ei ole mahdollisuutta siihen?
Arvoisa puhemies!
Opposition edustajienkaan ei käy mielestäni kiistäminen, etteikö Vanhasen hallituksen politiikka ole ollut monin osin lapsiperheiden hyvinvointia lisäävää. Hallitus on korottanut useita perhe-etuisuuksia, kuten kotihoidon tukea, minimivanhempainpäivärahoja, lapsilisää ja osittaista hoitorahaa ja tulevan vuoden budjetissa on tulossa lisää korotuksia. Erityisen tärkeäksi nostan myös sen, että jatkossa yhä harvempi lapsensa synnyttävä äiti jää minimipäivärahalle, kun lähekkäisten raskauksien yli saa siirrettyä ansiosidonnaisen päivärahaoikeuden. Tämä on monelle lapsiperheelle erittäin tärkeä asia ja nostaa monet lapsiperheet jatkossa täältä suhteellisesti köyhien luokasta ylös.
Lapsiperheiden palveluja on myös pyritty parantamaan ja yhtenä nostin tässä aikaisemmin jo puheessani esille tämän Paras-hankkeen käynnistämisen ja sen eteenpäinviennin. Paras-hanketta ja palveluja olisi tarkasteltava jatkossa myös lapsivaikutusten näkökulmasta. Ylipäätään olen sitä mieltä, että jos lainsäädäntötyötä, valtion talousarviota yhtä lailla kuin kuntien budjetointiakin tehtäessä tehtäisiin myös lapsivaikutusten arviointia, näkökulma voisi olla monin osin nykyistä ennalta ehkäisevämpi.
Arvoisa puhemies!
Mielestäni perhepolitiikan linjan ongelmana on ollut se, että meillä perhepolitiikka on perustunut kahden tulonsaajan perheen malliin hyvinkin pitkälti tähän asti. Tämä näkyy selvästi mielestäni myös tutkimustuloksissa. Tutkimusten mukaan juuri yksinhuoltajat, monilapsiset perheet, joissa muuten kokemukseni mukaan usein eletään yhden tulonsaajan arkea eli toinen vanhemmista on töissä kotona ja vain toinen kodin ulkopuolella palkkatöissä ja ne perheet, joissa on alle kolmevuotiaita, ja valtaosa alle kolmevuotiaistahan meillä hoidetaan kotona, nämä perheet ovat pahiten kärsineet tästä tilanteesta ja heidän tilanteeseensa on jatkossa myös etsittävä ratkaisuja.