Valtuutetun palsta, Koillis-Helsingin LähiSanomat 21.12.2005
Toivoin helmikuussa kirjoituksessani tällä samalla palstalla, että ministeri Hyssälä toisi Eduskuntaan lakiesityksen ravintolatupakoinnin kieltämisestä. Kyseinen esitys on nyt valmis. Hallitus esittää, että tupakointi kielletään kokonaan kaikissa kahviloissa, baareissa ja ravintoloissa. Tupakointi sallittaisiin ainoastaan ulkona tai täysin erillisissä tupakointitiloissa, joihin ei saa tarjoilla ja joissa ei saa syödä tai juoda.
Tupakoijat altistavat itsensä lisäksi muut ihmiset sadoille haitallisille aineille ja yli 40:lle syöpää aiheuttavalle myrkylle. Suomessa kuolee vuosittain ympäristön tupakansavun takia 20-30 henkilöä keuhkosyöpään ja 250 sydän- ja verisuonisairauksiin. Erityisesti ravintola-alalla työskentelevät ovat joutuneet kärsimään passiivisina tupakoijina ja heidän etujärjestönsä ovatkin kiitelleet lakiesitystä.
Niissä maissa, joissa ravintolatupakointi on kielletty ravintoloiden asiakasmäärät ja myynti eivät ole vähentyneet ja myös alan yrittäjät ovat olleet tyytyväisiä päätöksiin. Esimerkiksi Irlannissa lapsiperheet käyvät nyt useammin ulkona syömässä, kun ravintolat ovat täysin savuttomia. Naapurimaassamme Ruotsissa 95% asiakkaista sanoi lisäävänsä ravintolakäyntejä lakimuutoksen jälkeen. Irlannissa tupakointi on myös vähentynyt kokonaisuudessaan, kun monet ovat lopettaneet tupakoinnin lakimuutoksen kanssa samaan aikaan järjestetyn lopettamiskampanjan innoittamana ja avulla.
Alkoholin käyttö on lisääntynyt Suomessa vuosi vuodelta. Viimeisen vuoden aikana käyttö on lisääntynyt voimakkaasti alkoholin hinnan laskettua veroalennuksen myötä ja maahantuonnin vapautuessa. Keskikulutus asukasta kohti on jo nyt yli 10 litraa puhdasta alkoholia vuodessa. Poliisitoimi onkin ollut erittäin huolissaan, kun lisääntynyt alkoholin käyttö näkyy rattijuopumuskäryjen määrän lisääntymisenä ja valitettavasti erityisen selvästi kodeissa. Pahoinpitelyjen määrä on kasvanut ja lastensuojelullisiin tilanteisiin liittyy lähes poikkeuksetta vanhempien päihtymys.
Vietämme parin viikon sisällä kahta vuoden suurimpien juhlien joukkoon kuuluvaa juhlaa, joulua ja uuden vuoden vaihdetta. Sydämestäni toivoisin, että erityisesti lapset, mutta myös aikuiset saisivat viettää kodeissaan rauhallista yhdessäolon juhlaa ilman turvattomuuden tunnetta ja pelkoja. Liian monessa kodissa joulunakin joudutaan jännittämään, että mihin kuntoon isä tai äiti, pahimmassa tapauksessa molemmat ehtivät juoda itsensä juhlaillan aikana. Iloinen juhla voi päättyä muulla perheellä itkuun.
Mielestäni sekä tupakan, alkoholin, että huumaavien aineiden käytöstä välittyy tällä hetkellä lapsille ja nuorille liian myönteinen kuva. Lainsäädännössäkin on näiden kaikkien tuotteiden myynnin ja erityisesti myynnin valvonnan osalta paljon parannettavaa. Hallitus päättikin alkoholihaittojen vähentämistoimenpiteiden valmistelusta marraskuussa ja useita lainsäädännön muutoksia suunnitellaan. Mielestäni hallituksen olisi syytä kiristää pikaisesti alkoholin verotusta ja tupakan myynnistä olisi tehtävä luvanvaraista.
Toivotan rauhallista joulun aikaa ja entistä parempaa uutta vuotta kaikille lukijoille!






