Lapsella on oikeus lapsuuteen

Pohjois- ja Itä-Helsingin Uutiset, Valtuutettu -palstan kirjoitus 23.11.2003

Viime torstaina olisi voinut kantaa isän ja äidin sijaan kakut ja mehut aamulla perheen pienimpien sängyn viereen. Ensi vuonna tulee kuluneeksi jo viisikymmentä vuotta YK:n suosituksesta viettää kansainvälistä lasten päivää. Suomessa lastenpäivä merkittiin kalenteriin 1993. Se on poistunut nyt kalentereista ja viime vuodesta alkaen on vietetty lapsen oikeuksien päivää 20.11.

Lapsen oikeuksien julistuskin on tullut keski-ikään, julistettiinhan se jo 1959. Tätä vielä laajempi ja yksityiskohtaisempi, ratifioitu lapsen oikeuksien sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 1989. Sopimus pitää sisällään eri valtioiden näkemyksen siitä, mitä lapsen oikeuksia tulee kunnioittaa. Sopimuksen noudattamista myös valvotaan.

Lapsen oikeuksien julistus on annettu, jotta kaikilla lapsilla olisi onnellinen lapsuus ja että he voisivat nauttia heille kuuluvista oikeuksista ja vapauksista. Julistuksessa todetaan, että lapsi tarvitsee ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä tähden sekä ennen syntymäänsä että syntymänsä jälkeen erityistä turvaa ja huolenpitoa, siihen kuuluva lakisääteinen suojelu mukaan luettuna.

Lapsen oikeuksien julistuksen kymmenes periaate velvoittaa lasten kasvattajia suvaitsevaisuuden ja lähimmäisenrakkauden opettamisessa: "Häntä on kasvatettava ymmärtämykseen, suvaitsevaisuuteen, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä sekä täysin tietäen, että hänen tarmonsa ja kykynsä olisi saatettava palvelemaan hänen lähimmäisiään."

Lapsen päivää juhlistetaan eri puolilla maatamme eri tavoin. Luterilaiset seurakunnat huomioivat lapsen päivän antamalla lasten naulata kymmenen teesiä vanhemmuudesta ja lapsen hyvästä elämästä kirkkojen oviin muistuttamaan meitä aikuisia pienimpien tarpeista.

Kymmenen teesiä lapsen parhaaksi ovat: Lahjoita lapsellesi lapsuus. Uskalla olla aikuinen. Ole läsnä lapsellesi. Anna aikaa aikuisen elämälle. Hyväksy lapsesi ainutlaatuisuus. Suojele lastasi turhalta tiedolta. Sitoudu vanhemmuuteen. Anna vapautta, aseta rajat. Ole tärkeä lapsellesi. Varjele lapsuutta.

Kasvattaja on suurten vaatimusten edessä. Kasvatettavana on jotain hyvin herkkää ja haavoittuvaa, jonka kasvatuksessa pitäisi onnistua kyllin hyvin, mutta ei onneksi kuitenkaan täydellisesti. Virheiden pelossakaan ei kuitenkaan voi jättää kasvattamattakaan.

Aikuisten maailma ei ole lasten maailma. Toteamus on erityisen ajankohtainen nykyään, kun lapset joutuvat jo pieninä kohtaamaan tahtomattaan ja vanhempienkin varjeluista huolimatta asioita joita eivät kykene ymmärtämään. Aikuisten olisi kannettava yhdessä vastuuta mahdollisimman pitkän lapsuuden antamisesta ja varjeltava yhdessä lapsuutta.

Yhteiskunnallisella päätöksenteolla luodaan raamit kasvatustyölle. Kotien, päivähoidon, koulujen ja lasten ja nuorten sopivan harrastustoiminnan tukeminen maksavat itsensä takaisin ajan myötä. Parempi lapsuus ja nuoruus tuottavat korkojen kanssa hyvinvointia myös aikuis- ja vanhuusiässä. Lasten hyvinvointi näkyy koko perheessä ja luo iloa myös ympäristöön.