Valtuutetun palsta, Koillis-Helsingin LähiSanomat 17.8.2005
Kesä on lopuillaan ja olemme jo saaneet aavistuksia syksyisistä ilmoista. Syksy tuo tulleessaan myös paljon uutta meistä monen elämään. Meilläkin esikoinen menee ensimmäiselle luokalle kouluun ja toinen lapsi eskariin. Monessa perheessä isommat lapset saattavat vaihtaa koulua tai aloittaa uudessa opiskelupaikassa. Meidän vanhempien tehtävänä on rohkaista ja tukea lapsiamme uusissa elämäntilanteissa.
Erityisesti lapsen tai nuoren arjen muuttuessa olisi erittäin tärkeää, että vanhemmilla olisi heille päivittäin aikaa, jotta lapset voisivat kertoa päivän tapahtumista ja yhdessä voitaisiin pohtia niitä. Vanhemmilla on koulutien alettuakin vastuu lapsestaan ja hänen hyvinvoinnistaan. Vastuuta on kuitenkin mahdotonta kantaa jos vanhemmilla ei ole tietoa lapsen arjesta. Onkin erittäin hyvä, että eka- ja tokaluokkalaisten vanhemmilla on nyt lain suoma oikeus lyhentää halutessaan työpäiväänsä ja viettää enemmän aikaa yhdessä lapsensa kanssa.
Helsingissä käytiin voimakasta keskustelua kouluverkon tiivistämisestä viime lukuvuoden aikana. Koillis-Helsingin osalta päätökset olivat melko vähäisiä ja hyviä päätöksiäkin saatiin aikaan. Sekä vanhemmat, että monet meistä päättäjistä tekivät lobbaustyötä ja saamme iloita, että esimerkiksi Puistolan ala-asteen remontti ei keskeytynyt vaan jatkuu edelleen.
Syksy tuo tullessaan monenlaisia uusia suunnitelmia. Valtionhallinnossa ja kunnissa suunnitellaan jo seuraavaa vuotta ja aloitetaan vuoden 2006 budjettiehdotuksen valmistelu. Valtionvarainministeriökin julkaisi taas keskustelua herättäneen ehdotuksensa valtion ensi vuoden talousarvioksi. Monilta osin valtionvarainministeriön ehdotus oli varsin hyvä ja sen suuntainen mitä muut ministeriöt olivat esittäneetkin ja Eduskunta oli päätöksillään aiemmin linjannut. Helsinkiläisenä kaupunginvaltuutettuna ja kansanedustajana olen kuitenkin todella pettynyt ministeri Kalliomäen tapaan tehdä omaa politiikkaansa liikennehankkeilla.
Liikenne- ja viestintäministeriön, hallituksen ja Eduskunnan linjausten sivuuttaminen on käsittämätöntä. Aiempien hallitustenkin aikana pääkaupunkiseutu on joutunut kärsimään poukkoilevasta päätöksenteosta. Tällä Eduskuntakaudella päätöksentekoon on onneksi tullut vakautta, mutta nyt Kehä I:n ja Ilmalan ratapihan parannusten jättäminen pois budjettiehdotuksesta on käsittämätöntä.
Kalliomäen esittämän keskenjääneen Tampereen kehätien rakentaminen loppuun on varmasti järkevää ja se olisikin hyvä toteuttaa myös mahdollisimman pian. Kehä I:n parantaminen on kuitenkin välttämätöntä, jotta nykyisillä liikennemäärillä myös joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä voidaan parantaa ja vähentää liikenneonnettomuuksia. Ilmalan ratapihan kehittäminen taas parantaa raideliikenteen toimintaedellytyksiä koko maassa. Loppukesän ja syksyn suurin haaste meille kaikille helsinkiläisille päättäjille onkin saada muutettua päätökset entisenlaisiksi. Toivon todella, että tätä työtä tekevät myös Kalliomäen puoluetoverit.






