Matapupu, Valtuutetun vinkkelistä -palstan kirjoitus 18.09.2002
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n talous on kriisissä. Terveydenhuollon johtamisessa tunnutaan tottuneen löysään, joskus jopa mitättömään taloudelliseen suunnitteluun ja talousarvion toteutumisen seurantaan. Talousarviot on tehty useina vuosina pikemminkin kiiltokuvamaisiksi, kuin sitoviksi menojen ja tulojen todellista tasoa kuvaaviksi, johtamisen tukena käytettäviksi toiminnan raameiksi.
Esimerkiksi HUS:n Lasten ja Nuorten sairaalassa on tehty alkuvuonna todella paljon hyvää työtä pienimpien hyväksi. Palvelutuotannon määrä on kasvanut edelliseen vuoteen verrattuna alkuvuonna 20 %. Käytännössä tämä on kuitenkin aiheuttanut toiminnan ja talouden suunnitteluun ongelman, koska nyt talousarviossa suunnitellut rahat eivät riitäkään loppuvuodeksi saman toimintatason ylläpitoon. Jos rahaa ei tule mistään lisää joudutaan supistamaan toimintaa.
HUS:n säästökuuri on kuitenkin kestämätön. Erityisen väärän päätöksen HUS:n hallitus teki päättäessään sulkea lasten päiväkirurgisen osaston kokonaan loppuvuodeksi ja vähentää lastenlääkärien ja lastenkirurgien vastaanottoaikoja sekä siirtää lastenneurologin vastaanottoaikoja ensi vuoden puolelle. HUS aikoi vähentää myös 1000 lasten- ja 1000 nuorisopsykiatrian avohoitokäyntiä ja lakkauttaa Etappi-toiminnan.
Lasten hoitaminen oikeaa aikaan, mahdollisimman pian sairauden diagnosoinnin jälkeen on järkevää ja inhimillisesti ajateltuna oikein. Pienten lasten äitinä ja sairaanhoitajana minun oli mahdoton hyväksyä, että lapset ja nuoret joutuisivat kärsimään aikuisten tekemistä vääristä päätöksistä. Lapset eivät itse osaa pitää puoliaan, siksi meidän aikuisten on oltava heidän puolestapuhujiaan. Teimmekin mielestäni oikean päätöksen viime viikon tiistaina terveyslautakunnan kokouksessa hyväksyessämme enintään yhden miljoonan euron lisärahoituksen Lasten ja Nuorten sairaalan toiminnan turvaamiseksi loppuvuonna.
Olen keskustellut viime päivinä usean terveydenhoitaja kanssa ja olen huolestunut heidän työssä jaksamisestaan. Jotta työntekijä jaksaisi työssään hänen pitää voida kokea, että hän voi tehdä työtä parhaan taitonsa mukaan. Jos työhön liittyvät rutiinit ja aina uusiin projekteihin ja kokouksiin osallistumiset vievät kuitenkin huomattavan osan työajasta, ei oman työn tekemiseen saati sen kehittämiseen jää riittävästi aikaa. Lähimmän johdon olisi osattava myös kuunnella herkällä korvalla työntekijöitä. Työhyvinvointia lisää oleellisesti työntekijän mahdollisuus vaikuttaa itse omaan työhönsä ja sen kehittämiseen.
Kaupungin omaan toimintaankin perusterveydenhuollossa on kohdistunut säästöjä. Niiden kohdentaminen on aina vaikeaa, mutta työn rationalisoinnin ja uudelleen suunnittelun kautta voitaisiin kuitenkin löytää hyviä keinoja tehostaa toimintaa ja pienentää kuluja. Tämä ei kuitenkaan onnistu ylhäältä käsin johdon ilmoitusasiana vaan aiemmatkin säästökohdat olisi pitänyt etsiä yhdessä työntekijöiden kanssa hedelmällisen vuoropuhelun kautta. Nimenomaan työntekijät itse tuntevat oman työnsä ja heillä olisi usein hyviä kehittämisideoita, jos vain heillä olisi mahdollisuus tuoda ne esiin ja siirtää ne käytännön toimintaan.