Matapupu, mielipidekirjoitus 18.12.2002
Vastaus Sirpa Puhakan kirjoitukseen
Valtuutettu Sirpa Puhakka (vas) kirjoittaa 11.12. Matapupussa, Valtuutetun vinkkelistä -palstalla terveyslautakunnan tekemästä päätöksestä lopettaa Jakomäen ja Pukinmäen terveysasemien laboratoriot. Samassa jutussaan hän kritisoi terveyslautakunnan päätöstä lopettaa terveysasemien laboratorioissa ajanvaraus.
Terveyslautakunta päätti asiasta viime kokouksessaan. Valtuutettu Puhakka oli itse läsnä kokouksessa, mutta hän ei kuitenkaan siellä kannattanut vastaesitystäni, jossa esitin että ajanvarauskäytäntöä ei poistettaisi terveysasemilta. Toin lautakunnassa esille myös sen, että jo tällä hetkellä useilla terveysasemilla näytteenotto onnistuu myös ilman ajanvarausta ja mielestäni nykyistä käytäntöä olisi voinut jatkaa.
Vastaesitykseni raukesi, koska se ei saanut lautakunnassa kannatusta ja jätin asiasta eriävän mielipiteen pöytäkirjaan. Matapupu uutisoikin asiasta oikein 8.12. lehdessä.
Mielestäni ajanvarauksen lopettaminen kokonaan terveysasemien laboratorioista hankaloittaa erityisesti lasten ja vanhusten, sekä myös työikäisten laboratoriossa käyntejä. Pelkään, että jonotusajat voivat olla heille kohtuuttomia. Mielestäni tässä otettiin askel taakepäin.






