Terveydenhuolto

Terveydenhuollon riittävä rahoitus on varmistettava. Eri päätösten sosiaali- ja terveysvaikutusten arviointia on kehitettävä edelleen, kun kaupungin budjetin terveysvaikutusten arviointi on saatu nyt aloitettua.

Oikeus hyvään hoitoon

Sosiaali- ja terveystoimen eri toimijoiden välistä yhteistyötä on parannettava. Hoitoketjuista on tehtävä sujuvia, jokaisella helsinkiläisellä on oikeus saada laadukasta hoitoa oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Erityisesti niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin mielenterveysongelmien hoitoon tarvitaan lisää rahaa.

Ennaltaehkäisevä toiminta oikeaan arvoonsa

Ennaltaehkäisevää toimintaa on vahvistettava. Terveyden edistäminen on tehokkainta, kun ongelmien ennaltaehkäisyyn on riittävät voimavarat. Terveysneuvontaa ja ohjausta tulee lisätä myös aikuisväestölle. Kouluterveydenhuollon roolia tulee vahvistaa, kouluterveydenhoitajien ja lääkärien määrää tulee lisätä selvästi nykyisestä. Äitiys- ja lastenneuvolatyössä tulee parantaa yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa. Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen näkyvät myöhemmin huomattavina säästöinä sairauksien hoitokuluissa.

Omaishoitajien asemaa parannettava

Omaishoidon kehittämistä Helsingissä on jatkettava. Omaishoitajia on tuettava edelleen mm. parantamalla vapaapäivien aikaisia hoitojärjestelyitä myös hoidettavan kotona sekä lisättävä muuta jaksamista tukevaa toimintaa.

Ikääntyneille ja vammautuneille tarpeenmukaista apua

Ikääntyneiden hyvä hoito ja riittävä palvelut on turvattava ja vanhustenhoidon laatuun on kiinnitettävä erityisesti huomiota. Riittävä henkilöstömitoitus on peruslähtökohta hyvälle hoidolle. Geriatrista osaamista on parannettava ja vanhustyön houkuttelevuutta on lisättävä. Ikäihmisten kotipalvelut ovat tällä hetkellä riittämättömiä, niitä on kehitettävä ja lisättävä nykyisestä. Välittämistä ja vuorovaikutusta eri sukupolvien välillä olisi lisättävä.

Syntymästään asti tai sen jälkeen vammautuneiden henkilöiden jokapäiväisestä arjesta selviytymisen kannalta tarpeellisten avustajapalvelut tulevat ensi vuonna lakisääteisiksi. Helsingin kaupungin on hoidettava lain velvoitteet ja tuettava vaikeasti vammaisten mahdollisuutta saada lain mukainen henkilökohtainen apu.

Ammattitaitoisesta hoitohenkilöstöstä pidettävä kiinni!

Hoitotyöntekijöiden työoloja ja mahdollisuutta vaikuttaa omaan työhönsä on kehitettävä. Henkilöstön on oltava mukana toiminnan kehittämisessä alusta lähtien. Pätkätyösuhteiden ketjuttaminen on lopetettava ja henkilökunnan vakinaistamista on jatkettava. Vakinaisen varahenkilöstön määrää on lisättävä edelleen. Eri ammattiryhmien välistä työnjakoa on kehitettävä, mutta uusien tehtävien ja vastuun lisääntymisen on myös näyttävä palkassa. Vastuunjaon on oltava selvä ja uusiin tehtäviin on saatava riittävä koulutus ja ohjaus.


Takaisin edelliselle sivulle